Tausta

torstai 9. toukokuuta 2013

Täällä ollaan, vaikka hiljasta on pidelly

Oon aatellu koko ajan että esittelen blogissani lapsiin liittyviä juttuja, ompeluksiani, leipomuksiani jne. Mut ongelmaksi muodostui hyvin äkkiä se, etten saa puhelimestani laitettua kuvia suoraan ja koneella käyn ehkä kerta viikkoon enää nykyään. Mutta, miksi niitä kuvia aina tarvii ollakaan, voihan sitä turista muutenkin. Kieltämättä kuvalliset blogit on visuaalisesti miellyttävämpi silmäillä, mutta voinee sitä pelkällä tekstilläkin blogia ylläpitää. Eikös?

Mulla on menny tää alkukevät kiireisesti. Ollaan ulkoiltu paljon, sairastettu yks järkyttävän kivulias mahatauti, seilattu siellä täällä ja touhotettu kotona yhtä ja toista. Sohvi täytti juuri 8kk ja on alkanut liikkumaan enempi, taisi mennä fyssarin "opit" perille. Ei paljon olla tässä kahden viikon aikana ehditty harjoittelemaan, kun mahatauti jylläsi ja tutöllä meni reilu viikko ennenkuin ruoka taas maistui vanhaan malliin ja siten jällä riittää nyt taas intoa ja energiaakin touhuta lattialla. Niin tosiaan, fysioterapiassa käydään, koska Sohvi ei 6kk neuvolassa vielä juurikaan liikkunut, ja jäkittää käsiään niin ettei kyynärnoja sujunut. Nyt se jo onnistuu ja tytteli peruuttelee, pyörii napansa ympäri ja nostelee lantiota. Siitä se lähtee, kyl meillä pian kontataan jo!

Niitä kuviakin kyllä haluisin postailla, kun olen ahkerasti nyt kuvaillut, mutta toisella kertaa sitten. Ehkä piakkoin hankin sellasen puhelimen, jolla se onnistuu, alkaa oleen hermo loppu tän Nokialaisen kanssa muutenkin...

Ite oon ollu tosi väsyny, voi olla et allergiakin vaivaa, kun tuntuu et särkee päätä harva se päivä.. Mussuttelen kylläkin myös joka päivä jotain herkkuja (hyihyi minä), en tiiä mikä vimma on ollu jo useamman viikon.. Joka päivä ajattelen et nyt loppu, mut huomaan taas pian ostaneeni piparipaketin tai jätskiä kaupasta.. Kauhee hiilari&sokerikoukku, pitäis päästä irti ja äkkiä. Paino laski synnytyksen jälkeen ku lehmän häntä mut äkkiäkös se taas nousee jossei tää jatkuva mässäily pian lopu. Yök. Miten sen makeanhimon sais kuriin? Ja turha tyrkyttää kromia tai marjoja&hedelmiä, ei toimi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti