Tausta

maanantai 16. syyskuuta 2013

Leivontaa: Sohvin 1v kakku

Halusin jotain erikoisen sohvimaista kakkuun ja idea pomppasi juurikin ruokailuhetkellä: Sohvin ruokalappu Elodie Detailsilta! Aivan ihana Apple of my eye kuosi, siitä teen kakun!

Välissä vaniljakreemiä & vadelmaa, pohjana käytin munattoman piirakan taikinaa kaverin suosituksesta. Pohjasta tuli näin kiinteämpi, mutta ihan kakkuun kelpaava. Ja munaton siis siksi, että Sohvihan on allerginen.



Täältä kakkupohjan ohje:

Kukat ja muut päällysteet on sokerimassaa, jotka tilasin Confetista. Ihanaa nypertelyä kukkamuotilla (nekin Confetista, omenankukka, 4kpl/pkt).






tiistai 3. syyskuuta 2013

Askarteluvinkki Romulyyliltä

Kun pitkän tauon jälkeen selailin taas lukuluetteloani, silmiini varsin ponnahti Romulyyli -blogin R-kirjain postaus, luonnollisestikin kun oman nimensä ja sen alkukirjaimen noin isona&värikkäänä helposti saa silmiinsä kaiken muun seasta. Eli, jakoon tämä vinkki, meinaan kokeilla hetimiten ja tehdä kokonaisen sanan samalla tyylillä:-)

torstai 29. elokuuta 2013

Ompeluksia: karkkisetti lahjaksi

Iltapuhteena ja flunssaisten lasten kanssa viikon sisällä jumittaneena sain kuin sainkin ensimmäisen settini väkerrettyä: yogapantsit ja pitkähihainen paita!

Kaavoina housuissa Ottobren Saimi muokkauksin (pitkät resorit lahkeissa & vyötäröresori) ja paita joku Ob:n peruspaita. Setti on kapoiselle neidille tehty, joten tein ilman saumanvaroja, mutta niin että pituudet riittivät.

Housut joustofroteeta ja paita trikoota.


Vaateostoksia: Next


Tämmönen paketti saapui DHL:n toimittamana suoraan kotiovelle, eiks oo ihania;-) Pahoittelut kuvan huonosta laadusta!

http://www.nextdirect.com/fi/en tarjoaa huisin valikoiman vaatetta, valikoimassa ihania vaatteita vauvoille, taaperoille, koululaisille ja teineille ja löytyy sivuilta naistenkin vaatteita! Kenkiä unohtamatta; valikoimaa löytyy!

Kannattaa kurkata, hinnat on kohtuullisia ja toimitus nopea ja ilmainen! Vielä meillä ei ole vaatteet päässeet käyttään, mutta kokeilun ja laadun määrityksen (miten käyttäytyy pesussa) jälkeen taidan suunnata useamminkin ko. sivustolle shoppailemaan!


Buzzausta: satukirjasto



Päästiin mukaan Buzzadorin Satukirjasto -kampanjaan, jossa saadaan testailla Lasten oman kirjakerhon satukirjastoa.

Satukirjastoa pääsee käyttämään tabletilla, meillä testissä käytettiin Ipadia. Kirjastosta löytyy perus-satukirjojen (katseltavia&itse luettavia) lisäksi mm. ääneen luettuja kirjoja, hahmoesittelyjä ja puuhasivu.

Kuvat ovat kirkkaita ja selkeitä ja aivan kuin kirjoissa. Äänet ja luettu teksti on selkeää ja värikästä.

Poikanen 4,5v tykkäsi satukirjastosta. Hän on näppärä kosketusnäyttöjen ja tietokoneiden kanssa muutenkin, joten satukirjaston käyttäminen sujui itsenäisesti ja oli nopeasti opittu. Poikanen jopa jaksoi kuunnella kaksikin satua putkeen, ja vaikka samaa aukeamaa joutuikin tuijottamaan tekstin loppuun asti, ei tullut houkutusta vaihtaa sivua kesken tekstin kuuntelun. Hän selvästi ymmärsi, ettei kyseessä ole video, vaan ääneen luettu satukirja. Hyvä niin, vähän vaihtelua lastenohjelmien toljottamiseen;-)

Me kuulutaan jo ko. kirjakerhoon, mutta nyt on harkinnassa myös sähköiseen kirjastoon liittyminen. Toisaalta, kirjat kirjoina; aidot kirjat säilyvät muistona lapsuudesta vuosienkin päähän, eikö?


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pelkkää meikkiäkö?

The power of makeup

Hmmm.. Meikillä saa ihmeitä aikaan, mut melkein väittäisin et muutamissa kuvissa on kyllä vähän photoshopattukin!

Mitä mieltä olette?

Paluu

Hiphei! Tää mamma vaihtoi puhelinta ja nyt dataillaankin IPhone 5:lla, ja voi onnen päivää: tähän sai Appstoresta Bloggerin sovelluksena! Jesh! Eli tekstiä&kuvia alkaa tupsahtelemaan tiuhempaan tahtiin tästä lähin:-)


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Blogitauko



Heippati!

Ollaanhan tässä otsikon mukaisesti taukoiltu jo muutenkin, eihän tuossa kevään mittaan malttanut paljon netissä roikkua, kun ulos teki mieli koko ajan ja ompeluksetkin vievät aina mennessään:)

Mutta tästä eteenpin laitan blogin virallisesti kesätauolle, palaan linjoille taas elokuussa!

Mukavaa kesää<3<3<3



torstai 9. toukokuuta 2013

Täällä ollaan, vaikka hiljasta on pidelly

Oon aatellu koko ajan että esittelen blogissani lapsiin liittyviä juttuja, ompeluksiani, leipomuksiani jne. Mut ongelmaksi muodostui hyvin äkkiä se, etten saa puhelimestani laitettua kuvia suoraan ja koneella käyn ehkä kerta viikkoon enää nykyään. Mutta, miksi niitä kuvia aina tarvii ollakaan, voihan sitä turista muutenkin. Kieltämättä kuvalliset blogit on visuaalisesti miellyttävämpi silmäillä, mutta voinee sitä pelkällä tekstilläkin blogia ylläpitää. Eikös?

Mulla on menny tää alkukevät kiireisesti. Ollaan ulkoiltu paljon, sairastettu yks järkyttävän kivulias mahatauti, seilattu siellä täällä ja touhotettu kotona yhtä ja toista. Sohvi täytti juuri 8kk ja on alkanut liikkumaan enempi, taisi mennä fyssarin "opit" perille. Ei paljon olla tässä kahden viikon aikana ehditty harjoittelemaan, kun mahatauti jylläsi ja tutöllä meni reilu viikko ennenkuin ruoka taas maistui vanhaan malliin ja siten jällä riittää nyt taas intoa ja energiaakin touhuta lattialla. Niin tosiaan, fysioterapiassa käydään, koska Sohvi ei 6kk neuvolassa vielä juurikaan liikkunut, ja jäkittää käsiään niin ettei kyynärnoja sujunut. Nyt se jo onnistuu ja tytteli peruuttelee, pyörii napansa ympäri ja nostelee lantiota. Siitä se lähtee, kyl meillä pian kontataan jo!

Niitä kuviakin kyllä haluisin postailla, kun olen ahkerasti nyt kuvaillut, mutta toisella kertaa sitten. Ehkä piakkoin hankin sellasen puhelimen, jolla se onnistuu, alkaa oleen hermo loppu tän Nokialaisen kanssa muutenkin...

Ite oon ollu tosi väsyny, voi olla et allergiakin vaivaa, kun tuntuu et särkee päätä harva se päivä.. Mussuttelen kylläkin myös joka päivä jotain herkkuja (hyihyi minä), en tiiä mikä vimma on ollu jo useamman viikon.. Joka päivä ajattelen et nyt loppu, mut huomaan taas pian ostaneeni piparipaketin tai jätskiä kaupasta.. Kauhee hiilari&sokerikoukku, pitäis päästä irti ja äkkiä. Paino laski synnytyksen jälkeen ku lehmän häntä mut äkkiäkös se taas nousee jossei tää jatkuva mässäily pian lopu. Yök. Miten sen makeanhimon sais kuriin? Ja turha tyrkyttää kromia tai marjoja&hedelmiä, ei toimi...

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tule kesä tule...

Kuulin minulle uudesta lastenvaatemerkistä, POMPdeLUXista ja pitihän minun päästä tutustumaan mallistoon. Nettikauppakin löytyy, mutta kävin ystäväni kanssa myyjän luona tutustumassa livenä vaatteisiin. Ja hyvä kun kävin, kuvat eivät niinkään vielä herättäneet suuria tunteita, pientä ihastelua vain, mutta kun pääsin hypistelemään vaatteita ihan näppituntumalla, olin myyty! En ole kovinkaan välittänyt hempeistä tyttöjen vaatteista mutta näissä oli jotain, joka sai minut huokailemaan jokaisen vaatteen kohdalla ja silmäni loistamaan.

Vähän vaatemerkistä, kopioitu suoraan POMPdeLUXin nettisivuilta:

"POMPdeLUXilta voit hankkia lapsillesi täydellisen valikoiman laadukkaita ja huolellisesti suunniteltuja vaatteita yhdestä ja samasta paikasta. Valikoimamme kattaa kaikenikäiset lapset vauvojen 80-98 cm kooista suurempien lasten 104-152 cm kokoihin asti.

POMPdeLUX tarjoaa ainutlaatuisia lastenvaatteita edulliseen hintaan. Vaatteemme tuovat saataville aikuisten muodin uusimmat trendit lapsille sopivina malleina. Niissä on mukava liikkua, ne kestävät pesua ja lapsesi ovat silti aina hyvin puettuja.

Julkaisemme kaksi mallistoa vuodessa: kevät-/kesäkauden SPRING/SUMMER-mallisto ilmestyy alkuvuodesta ja syksyn ja talven mallit esitellään AUTUMN/WINTER-mallistona kesän loppupuolella.

Käy tutustumassa verkkokauppaamme tai pyydä myyntiedustajamme esittelemään mallistoa inspiroivaan kotimyyntitilaisuuteen, josta voit ostaa kaiken tarvittavan yöasuista päällys- ja juhlavaatteisiin. Edustajallamme on myös paljon ideoita erilaisten vaatteiden yhdistelemiseen."
Ja kyseessä on siis tanskalainen vaatemerkki.

Oli vaikea päättää mitä Sohville kesäksi ostaisin, koska suurin osa vaatteista on lähinnä jo käveleville lapsille suunniteltuja, ja todennäköisesti meidän tinttara ei tosiaankaan vielä kesällä kävele.. Anyway, ihastuksissani kun olin, niin tarttui sieltä jotain tilaukseen: vihreä Vivian body ja roosakukalliset Sophia housut
 
Vilho olikin mukana, jotta päästiin sovittelemaan. Vilho valitsi itse harmaan Gary fleecetakin ja äiti valkkasi kivannäköiset Eddie farkkushortsit.
 
Avot! 2 viikkoa ja paketti oli noudettavissa. Kiitos:)
 

Lasten vaatetusta keväälle

Kyl nuo mukulat kasvaa, huhheijaa! Sai taas uusia pojan koko vaatevaraston kesäksi ja olihan nuo välikausivaatteetkin lahjakkaasti "kutistuneet". Kurahaalari on vielä hankinnassa, housuissa kun on niin tiukat puntit että saa hampaat irvessä vääntää niitä saappaan varren ympärille ja vanha haalari päästikin mystisesti vedet polvien kohdalta läpi. No, tarkempi tutkiskelu osoitti että halkeilleethan nuo on polvien kohdat, joten haalari roskiin vaan! Saappaatkin tarvitaan vielä, lämminvuoriset on nyt vielä käytössä.
Aiemmin jo postasinkin tuon Villervallan ihanuuden, joka meille kotiutui koossa 110, poika kun meinasi hukkua 116 kokoiseen.

Harmikseni haalari ei kuitenkaan ihan vahvinta kangasta taida olla, tai verrattuna viime keväiseen Jonathaniin, ainakin tuntuu ohuemmalta. Mutta testataan! Haalarin kaveriksi vielä jälkiviisaana tilasin trikoisen pipon, hauska eikös?
Sohvikin sai omansa. Haalari Cirafin pinkki valkoisilla tähdillä ja limen vihreillä tehosteilla (vetskarit). Kuvaa en vaan mistään löytänyt ja tällä NOKIAN Lumialla en pysty postaamaan kuvia suoraan:/ Skidistä tilasin pipon tyttelillekin tietty, kun meidän minipäälle kerrankin löytyi tarpeeksi pientä kokoa! Sattuipa olemaan värit just passelit tuon Cirafin haalarin kanssa, oisko tän kevään muotiväreinä tuo yhdistelmä...



Arvonta!

Ruttunuttu, uudelta nimeltä Mutturalla blogissa on arvonta, hienot palkinnot, joten osallistutaan:)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Haaste - päivät 20 & 21

 
Päivä 20 - tässä kuussa
  • Nenäni vuotaa solkena, kun siitepölyä leijailee ilmassa
  • Sohvi täyttää 7kk
  • Vilholla on nimipäivä
  • Mun pitää päättää palaanko töihin kokonaan, osittain, vai en ollenkaan
  • Kevät tulee!

Päivä 21 - toinen hetki
Suurin pelkoni Sohvin suhteen on tällä hetkellä ja vielä pitkään, että likka nappaa lattialta jotain veikan pikkutavaraa kiduksiinsa. Pikkulegot, muovielukat, pääsiäismunien leluaarteet, ukkeleiden ja muumien pikkutavarat..

Onhan siitä puhuttu Vilhon kanssa, varmaan joka päivä, ettei Sohvin matolle saa joutua mitään ja että pikkuroinaa ei levitellä pitkun kämppää. Mutta, meinasi vahinko käydä eilen.

Sohvi leikki matollaan, jonka kyllä tarkistan aina ennenko laitan tytön siihen. Laitoin tukkaani vessassa ja ihmettelin nitä tyttö rapsii matollaan. Meinasin ensin et kädessä on mun hius tai joku pölypallero, nutta sieltä kämmenestä löytyikin pieni muovipossu! Se oli onneks niin pieni että oli tiukasti kämmenen uumenissa eikä Sohvi saanut siitä otettakaan mutta milläs sitä ois tytön kurkusta osannut ees katella, kun posso on ihonvärinen ja tosi pieni.. Hui kamala!! Tarkkuutta, edelleenkin ja vielä enemmän! Ilmeisesti posso oli tarttunu mattoon johonkin kohtaan kiinni koska nostin maton vessan ovelle niin että normisti siitä olisi pikkutavara tippunut. Huh.

 
Muistin virkistämiseksi, mullakin pian vanhenee EA1 ja EA2 kortit:
 
Vauvan elvytysohje (sama nykyään aikuisilla ja lapsilla)
  • 5 aloituspuhallusta
  • 30 painallusta
  • jatka 30:2
 

torstai 4. huhtikuuta 2013

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jotain minusta - haaste!

Merita haastoi minut blogissaan, joten onhan haasteeseen vastattava!

-kerro itsestäsi 11 faktaa
-vastaa haastajan 11 kysymykseen                  
-keksi omat 11 kysymystä
-haasta joku tekemään saman
Toteutan haasteen kahden ekan kohdan osalta, mutta en haasta muita:)
11 faktaa minusta
1. Minulla on 2 lasta
2. Olen toimistosihteeri/nuoriso-ohjaaja
3. Asun Kymenlaaksossa
4. Rakastan suklaata
5. Pidän kotini järjestyksessä
6. Olen luonteeltani tarkka, huomaavainen, tunnollinen ja äkkipikainen
7. Hiukseni ovat pitkät, suorat ja mustat
8. Tykkään pukea lapseni nätteihin ja käytännöllisiin vaatteisiin
9. Meillä on ollut lemmikkinä 2 viljakäärmettä, haluan vielä jonain päivänä jatkaa matelijaharrastelua
10. Ajan Fiatilla
11. Harrastan ompelua
 
 
Sitten Meritan kysymykset:
1.Jos saisit muuttaa yhden asian elämässäsi,mikä se olisi?
Olisin opiskellut niin, että olisin parempipalkkaisissa töissä.
2.Oletko allerginen? Jos niin mille?
Hah, kaikelle! Ei vaiskaan, eläimille, siitepölyille, hajusteille.
3.Onko sinulla suunnitelmia kesäksi?
Eipä ole. Lapsista, auringosta ja lämmöstä nauttiminen.
4.Uskotko tuonpuoleiseen?
En.
5.Kolme suurinta toivettasi.. (ei,en ole hyvä haltiatar,en voi toteuttaa niitä,sorry!)
Oma talo, terveet lapset, parempi auto:P
6.Unelma ammattisi/työpaikkasi
Mieluisampi kuin nykyinen, ohjaustyö ehkä, parempi palkkainen työ?
7.Lempi ruokasi
Tortillat!
8.Tekeekö raha onnelliseksi?
Kyllä se ongelmia vähentäisi jos sitä olisi enemmän, nyt sen vähyys vaan harmittaa!
9.Mitä katsot televisiosta?
Greyn anatomia, House, Huippis, Amazing Race, Olipa kerran, Kosto...
10.Kaksi viimeksi lukemaasi kirjaa
Kristianin teinivuodet, toista en muista... En lue paljon enää.
11.Kevät,kesä,syksy vai talvi? Miksi?
No kesä! Oon kesälapsi, ihanaa kun voi kulkea varpasilteen, olla pitkään lomalla, nuuskia kukkia...!
Siinäpä se, kiitos haasteesta:)

Haaste - päivä 19 - kaduttaa


Oikeastaan minua ei suuremmin kaduta mikään, ei niin paljoa että se elämää haittaisi. Mutta, toisaalta.. Liittyen varmaan työhöni, kaduttaa, että olen niin lammas, että olen antanut itseni jumittua toimistoon, vaikka tosiasiassa haluaisin tehdä ohjaustöitä. Kaduttaa myös, etten aikoinaan opiskellut heti yhteisöpedagogiksi, vaan laiskuuttani nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Hyvä tutkinto sekin, mutta yht.ped. avaisi enemmän mahdollisuuksia.

Eipä mulla muuta tällä kertaa:)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Ompeluksia - pöksyt poikaselle

Tilasin Hannan kankaasta taannoin ihanaa oranssia ja turkoosia joustofroteeta ja iltapuhteena tekaisin siitä kesäksi poikaselle kahdet shortsit. Kivat tuli! Poikanenkin kelpuutti. Kaava muokattu jostain Ottobren perushousuista.


(pahoittelut huonosta kuvasta, ei ollut aikaa photoshopata)

Haaste - päivä 18 - mieleisin syntymäpäiväni


Tän tiiän! Ehdottomasti 25v päivät vuonna 2005. Mulla sattuu synttärit lähes joka vuosi Kotkan meripäivien aikaan ja siellä onkin tullut hilluttua jo 13-vuotiaasta asti aika lailla joka kerta. Ei kerrota äitille;) Yhtenä vuonna synttäri Kotkassa jäi väliin, kun oltiin RockCock festareilla Kuopiossa, mutta eipä nekään pöllömmät synttärit olleet. 30v synttärit olivat myös aika messevät, vieraita oli kaveripiiristä parisenkymmentä, karaokea, boolia, musaa - kyl oli kivaa!

Mutta, palatakseni vielä noihin 25v päiviin. Oltiin siis tyttöporukassa meripäivillä juhlimassa. Nautiskeltiin auringosta ja juotiin kuoharia puistossa. Iltaa jatkettiin Hunksien keikalla, aaaah ja oivoi!! Pääsin yhteiskuvaankin, Sami Sarjulan syliin! Hällä kun sattuu olemaan samana päivänä synttärit<3 Oih:):)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Haaste - päivä 17 - mieluisin muistoni

Tietysti mieluisimmat muistoni ovat Vilhon syntymä helmikuussa 2009 ja Sohvin syntymä syyskuussa 2012. Tiukkana kakkosena tulee hetki, jolloin allekirjoitin sopimuksen vakituisesta työstä. Myös vauvatalkoiden (Sohvi) jälkeinen plussatesti on yksi ihanimpia muistojani.
 
Vilho 4pv

Blogin uudistus!

Kyllästyin blogin yksitoikkoiseen ulkoasuun ja googlehan löysikin paljon valmiita elementtejä. Joten, tässäpä uusittu ulkoasu, olkaa hyvä!

Yläbanneri on vielä tarkoitus kyhäillä photoshopilla, kunhan pääsen kotona pöytäkoneen kimppuun. Näinköhän enää muistan miten ko. ohjelma edes toimii, kun töissä viimeksi oon sitä käytellyt. Hih:)

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Haaste - päivät 14, 15 ja 16

Tää on nyt jotenkin vähän jäänyt, kun oon hoivannut meidän pikkupotilaita koko viikon. Niin, ei tällä viikolla paljon muuta ole tullut tehtyäkään. Ikävä kyllä.
 
Päivä 14 - mitä minulla oli päällä tänään. No, ne perinteiset: versut ja normi trikoopaita. That's it!
 
 
 
Päivä 15 - unelmani
 Tylsää, mutta unelmoin omasta talosta. Tai parempi palkkaisista töistä. Kaupungin hommissa "rivimiehenä" ei paljon palkoilla juhlita. Eikä ostella taloja, jos ukko on työtön. Pöh.
 
 
 
Päivä 16 - eka suudelmani
Hassua, en muista moista. Luulen, että se oli 7lk ja myös eka poikaystäväni, mutta en ole ihan varma. Riittääkö jos muistaa että se oli  Tiina-kaverin kotibileissä ja kohteena Se poika tai sitten Se toinen poika;)
 
 
 
 
 

torstai 28. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 13 - tällä viikolla



Tämä viikko on mennyt pienten potilaiden hoivaamisessa, Sohvi oli ensin kuumeessa ja nyt myös Vilho. Molemmilla kärsä vuotaa solkenaan ja yskä vaivaa. Pikkuraasut<3

Jää mummolareissukin väliin, mut kyl me suklaamunia voidaan syyvä kotonakin:)

Haaste - päivä 12 - käsilaukussani

 
Tällä hetkellä käsilaukkunani toimii yhdistetty hoitolaukku&käsilaukku. Eli mun kamat kulkee Sohvin kassissa. Jos nyt pitemmästeen poistun kotoonta ja ilman tyttöä, niin sitte otan oman mustan möykkyni mukaan. Nää on taas sarjassamme "vois panostaa joskus itteensäkin" ..

Kassista löytynee:
-puhelin
-rahapussi
-pussukka, jossa särkylääkkeitä, laastaria, meikkipuikko, kampa, pinnejä, kumilenksu, sytkäri, tukkalenkkejä, hakaneula, huulirasva, pikkuside...
-kurkkupastilli-aski
-nenäliinoja
-purkkapussi
-avaimet
-kynä
-muistitikku

Semmosta.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 11 - sisarukseni

Tein.eilen.jo.tämän.mutta.puhelin.jämähti.ja.kuten.näkyy,ei.tää,kovin.suju.vieläkään.kannattaa.ostaa.nokian.lumia.jatkan.juttua.kun.toimii.taas.prkele!!!

 
pari päivää myöhässä päivitystä:)
 
Mulla on 2v nuorempi veli. Ollaan oltu aina kamuja ja meil on ollu yhteiset leikit ja kaverit, jopa teininäkin vielä. Tykkään et meil on ollu sellain viha-rakkaus suhde<3
 
Nyt aikuisinakin nähdään aika usein mummolassa, veikka kun asuu 7km päässä kuten vanhempammekin. Joskus käydään shoppailemassa, leffassa tai baarittelemassa.
 
I <3 my brother

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 10 - päivän asu


Kun oliskin vaatteita, ja paljon. Yksi pieni kaapillinen ja nyt äippälomalla en oo puoliakaan niistä käyttäny, eihän kotona tarvi kun versut ja paita. Tosin, uudistusta tarvitaan, kun kiloja on lähteny siihen malliin et nää vanhat rytkyt roikkuu päällä.. Sitä odotellessa..

Olihan mulla ulkoillessa ulkoilupuku, tylsä neulepipo ja huivi. Et semmoin kulahtanu kotiäiti täällä huutelee:P

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 9 - uskoni


Uskon huomiseen.
Uskon onneen.
Uskon, että asioilla on tapana järjestyä.

Uskon itseeni.

Haaste - päivä 8 - se hetki

 
Elämäni NIITÄ hetkiä on lasteni syntymät, se HETKI kun vauva nostetaan rinnalle, pienenä, avuttomana, vastasyntyneenä. Ikinä en niitä hetkiä unohda, miten kukaan äiti voisikaan!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 7 - paras ystäväni


Minun paras ystäväni on serkkuni. Meillä on 5v ikäeroa, joten lapsina ei juurikaan oltu ystäviä, mutta aikuisiällä ystävystyimme.

Me ollaan höpsöjä. Tai oltiin. Ja meillä oli hauskaa. Aina. Sittemmin kuvioihin tulivat poikaystävät, avioliitot, lapset.. Ja nyttemmin meille ei meinaa enää löytyä yhteistä aikaa tai puhuttavaa. Mikä on todella surullista.

Ymmärrän kyllä, että meillä on niin erilaiset elämät nykyään, mun elämä on ainakin lähes pelkkää kotia ja lapsia. Mutta oon välillä tosi yksinäinen.

Ei nämä ajat elämässä ikuisesti kestä, lapset kasvaa jne. mutta toivottavasti ystävyys kestää.

Lavjuu peipsoni<3



keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 6 - minun päiväni


Minun tänäinen (toi ei taida olla oikea sana) päiväni sisältää:

klo 3:30 Sohvi herää leikkimään sängyssään. Saan tytön nukuteltua uudelleen ilman tissiä. Onneksi!

klo 5:30 Sohvi herää syömään. Aamupuuhat. Poikanen herää n. klo 7

klo 8:50 poikasen kerhoon vienti, takaisin kotiin hakemaan Sohvi

klo 9:30 Sohvin kanssa minipäiden kerhoon (vauva-vanhempi ryhmä). Aiheena vauvan motoriikan kehitys ja vauvahieronta, puhumassa fysioterapeutti.

klo 11 hakemaan poikanen kerhosta, matka mummolaan päiväksi

klo iltapv tukkani värjäys, vihdoinkin! Kammo juurikasvu, ettäs on pitäny syntyä bruneteksi!

klo 18 viimeistään kotiin muksujen kanssa

klo 19 iltapuuhat &-pesut ja -palat

klo 20 kikaroiden unetus

klo 20:30..21 oma aika alkaa. Jippii. Zzzzzz...

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 5 - mitä on rakkaus?

 
Siinäpä vasta kysymys!

Rakkautta on.. Naurava lapsi.
Rakkautta on.. Kesäaamun kaste.
Rakkautta on.. Vauvan tuoksu.
Rakkautta on.. Lämmin halaus.
Rakkautta on.. Mansikat ja kermavaahto.
Rakkautta on.. Ystävän soitto.
Rakkautta on.. Sauna ja grillimakkara.
Rakkautta on.. Lumienkelit.
Rakkautta on.. Kutittelu.

Ja loputon lista!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 4 - tätä olen syönyt tänään

 
Jep, kävin Hesessä tänään lounaalla. Oltiin shoppailemassa poikasen kanssa ja hälle iski nälkä, joten hampparille siis. Tää on harvinaista, oisko 3-4kk sitten käyty viimeksi. Joojoo, seliseli:P

Aamupalaksi söin jugurtin ja leivän ja tässä myöhemmin iltasella maksalaatikkoa. Tylsää, eikö? Sekaan pari kupposta kahvia. Mun päivän menyy!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 3 - minun vanhempani



Mulla on oikeastaan tosi ihanat ja läheiset vanhemmat. He asuvat tuossa 7km päässä, joten usein tulee lasten kanssa kyläiltyä. Poikanen on myös heidän silmäterä, eka lapsenlapsi kun on ja näin ollen onkin usein yökylimässä, mummin ja papan pyynnöstä.

Vanhempani ovat olleet aikuisvuosieni aikana korvaamaton apu: on autettu taloudellisesti, muuttoapuna, siivouksissa, lastenhoidossa, juhlien järjestämisessä.. En tiedä miten olisin pärjännyt tai pärjäisin ilman heidän apuaan.

Molemmat vanhempani ovat jo eläkkeellä ja olen äärettömän kiitollinen, että he ovat halunneet osallistua perheemme elämään ja viettää aikaa lastemme kanssa. He ovat antaneet minulle hyvät eväät elämään ja samoin jatkavat nyt lastenlapsiensa kanssa. Enempää en voisi toivoa, kiitos äiti ja iskä<3

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 2 - eka rakkaus

 
Voisinpa sanoa että eka rakkauteni on nykyinen mieheni. Tai 7 luokan eka poikaystävä. Tai naapurin poika jota ala-asteella väkisin pussasin heinäpellossa. Eipä ole. Eka rakkauteni on joku jostain menneisyydestä, joka aika ajoin vielä palaa mieleeni. Toisaalta taas eka rakkauteni on edesmennyt Ruka koiramme, joka valloitti sydämeni aikoinaan ja jota ikävöin jatkuvasti. Eka erilainen, mutta pakahduttava rakkauteni on esikoiseni. En ollut ikinä tuntenut mitään sellaista, kuin äidinrakkaus on.

Vaikea sanoa mikä näistä ekoista on se oikeanlainen eka rakkaus, kaikki omalla tavallaan<3

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Haaste - päivä 1 - esittele itsesi

Olen Riikka, kesällä 33v. Minulla on 2 lasta, Vilho 4v ja Sohvi 6kk. Asumme vuokralla kerrostalokolmiossa kera lasteni isän ja about kerran kuussa meillä vierailee myös  miehen poika 12v.

Harrastan ompeluksia, leivontaa, ulkoilua, töllön tuijottelua ja opetan kerran viikossa poikasta uimaan, huonolla menestyksellä tosin. Ehkä se joskus oppii:P

Työkseni teen tällä hetkellä (äitiysloman jälkeen vasta tietty) toimistotöitä kunnan palveluksessa, mutta mieli halajaa nuoriso-ohjaajan hommiin. Koulutusta on molempiin ja ennen esikoista tein 5 vuotta ohjaustöitä.

Johan siinä jotain.

Haaste

Nappasin Meritan blogista tämmöisen haasteen. Jos koittaisi kirjoittaa joka päivä:)

Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 - Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Villervallaa!

Meille kotiutui kevätkelejä odottamaan Villervallan välikausihaalari, väriä black stripe.  Olen aina tykännyt ko. merkin vaatteista, värien takia. Tämäkin haalari on livenä paljon kirkkaampi kuin kuvassa, oikein pirtsakka! Hintaan nähden vaikuttaa muutenkin hyvältä, poikanen pääsee testaamaan sitä maastoon kunhan kevät saapuu. Sitä odotellessa...

torstai 14. maaliskuuta 2013

Ihottumista

Meille sattui nyt sitten atoopikko & allergikko perheeseen: Sohvi. Vilhollahan todettiin myös aiemmin koira-allergia, mutta nyttemmin, ainakaan vuoteen, ei ole lääkitystä siihen tarvittu eikä oireita havaittu. Mummolastahan löytyy meinaan kirppusäkki<3. Onhan tuota atooppista ihottumaa minullakin, ollut jo lapsesta asti ja allergioita laidasta laitaan (siitepölyt, eläimet, hajustetut pesuaineet yms.) mutta en olisi sitä lapselleni toivonut. Mutta, kun näin on, hoidetaan. Sehän osataan...

Rasvoja löytyy arsenaali, joita on kokeiltu: Aqualan, Aqualan L, Aqualan Duo, Aqualan Plus, Essex Plus, Ceralan Plus, Bebanthen sininen, Bebanthen punainen, Essex salva, Hydrocortison 1% ... Näitä siis joka kaappi täynnä! Kunnes, ihottumat menivät tosi pahoiksi ja kaveriksi saivat kuolanäpyt poskiin, aika ajoin jopa märkivät sellaiset. Eikä noissa nyt sinänsä mitään suuren suurta ongelmaa, saatiin ne kortisonilla (viikko kortisonia, viikko taukoa) pidettyä suurimmaksi osin kurissa. Mutta kun ne alkoivat sittemmin häiritä jo yöunia, likka kitisi pitkin yötä ja raapi tai hankasi naamansa verille, tumpuista huolimattakin.




Aloin metsästää lääkäri paikkakunnalta. No kappas, Mehiläisestä löytyi kaksi lastenlääkäriä, ekat vapaat ajat joskus maaliskuun lopuilla (etsin aikoja helmikuun alussa). Ei kiitos, tyttelin naama on ollut jo pari kuukautta 
kauheassa kunnossa ja hoitoa halutaan heti. Entäs oman kylän yksityiset, no ei aikoja eikä sopivia lääkäreitäkään. Miten voi olla näin surkea tilanne lastenlääkärien suhteen! Eikä löytynyt naapurikunnastakaan muuten!

Terveystalosta tärppäsi, yleislääkäri, jonka kiinnostuksen kohteina lasten atopiat. Sinne siis, aikakin löytyi heti seuraavalle viikolle. Asiantunteva ja mukava naisihminen, laittoi samantien reseptille isompia puteleita perusvoiteita, Ceralan plussaa ja Lipolania (jota ei oltu osattu vielä kokeillakaan) ja Sibicortia (saa ilman reseptiäkin). Samalla testattiin yleisimmät imeväisallergiat, muna-vehnä-maito. No, tämä tapahtui päivänä perjantai. Sunnuntaiaamuna pinniksestä kurkisteli sileäposkinen tyttö. MITÄ? Näin äkkiä ihottumat paranivat. taikasana oli Sibicort. Löytyihän sieltä sitten muna-allergiakin, mutta nyt kun on oikeanlainen rasva, saadaan pidettyä naama kunnossa. AVOT!

Paitsi.. Viikon tauolla kävi niin, että korvatulehduksen takia saatiin lääkekuuri. Amorion. Karmeat näppylät, pitkin kroppaa. No minkäs teet kun juuri oli kortisoni tauolla, ei uskalla käyttää. Soitto tk:hon, näytille hoitajalle ja todettu penisilliiniallergia. Lääkäri virka-ajan jälkeen vaihtoi lääkkeen suoraan, hain sen apteekista seuraavana aamuna. Pari kertaa sitä ehdin antaa tyttelille, kun ihmettelin, että eivätpä ala näppylät häviämään.




Lueskelin pakkausselostetta, kun lääke oli niin kummallisen pinkkiä, siis ihan kirkkaan pinkkiä, että mitähän väriainetta siinä onkaan käytetty. E127. Katotaanpas mitä siitä sanotaan:


finland.somefood.org
E127 erytrosiiniE127 erytrosiini on synteettinen vaaleanpunainen tai punainen väriaine, jota käytetään elintarvikkeiden (makeiset, leivonnaiset) väriaineena, mutta jopa tulostimen väriaineena. Yhdysvalloissa E127 on osittaisessa käyttökiellossa, koska sen on todettu aiheuttavan syöpää rotilla. Lisäksi tämä lisäaine on yhdistetty ylivilkkauteen sekä geenimuutoksiin. Kuluttajan kannattaa huomioida pieni hyväksyttävä päiväsaantiannos: ADI (0.1 mg/kg/vrk).
e-koodit.fi
E127, erytrosiini. Keinotekoinen ns. ksantiiniväriaine. (Sisältää jodia, paljon E127:ää sisältävien elintarvikkeiden nauttimen voi häiritä kilpirauhasen toimintaa. Voi aiheuttaa myös valoyliherkkyyttä ja pahentaa allergiaoireita. Jossain tutkimuksissa esitetty väriaineen häiritsevän hermosolujen toimintaa. Todettu vaikuttavan joidenkin hormonien maksa-aineenvaihduntaan.) Haittavaikutusten vuoksi kielletty muissa kuin cocktailkirsikoissa.
Luokiteltu: värit, epäillään aiheuttavan yliherkkuusoireita, keinotekoiset elintarvikevärit, vältä näitä.
*** *** ***
NONIIN. Että semmoinen lisäaine. Laitoin Fimeaan kyselyn miksi tuommoista käytetään lääkkeessä. Eipä ole tullut vielä viikossakaan vastausta.
Tämän lisäksi, kun jo kauhukuvia maalailin mielessäni, luin selosteesta, että kyseinen lääke (Kefolor) voi aiheuttaa yliherkkyysoireita penisilliiniallergisille. Eli lääkäri oli vaihtanut penisilliinin toiseen samanmoiseen/oireita aiheuttavaan. Kiitos tk, luottamukseni teihin meni, koska kun soitin palautetta asiasta, minulle todettiin vain että ei lääkäri sitä ollut vaan huomannut. Pitäisi huomata. Ei mennä tk:hon enää, vaan yksityiselle. Maksoi mitä maksoi.
Nyttemmin (2 pv sitten) Sohvin kortisonitauko loppui. Nyt on naama taas siloinen ja vaalea. Ihmeellistä, ihan kun mitään ihottumia ei olisi ollutkaan.
Tästähän tuli romaani. Mitäpä sitä ei omien kullanmurujen eteen tekisi<3