Minun paras ystäväni on serkkuni. Meillä on 5v ikäeroa, joten lapsina ei juurikaan oltu ystäviä, mutta aikuisiällä ystävystyimme.
Me ollaan höpsöjä. Tai oltiin. Ja meillä oli hauskaa. Aina. Sittemmin kuvioihin tulivat poikaystävät, avioliitot, lapset.. Ja nyttemmin meille ei meinaa enää löytyä yhteistä aikaa tai puhuttavaa. Mikä on todella surullista.
Ymmärrän kyllä, että meillä on niin erilaiset elämät nykyään, mun elämä on ainakin lähes pelkkää kotia ja lapsia. Mutta oon välillä tosi yksinäinen.
Ei nämä ajat elämässä ikuisesti kestä, lapset kasvaa jne. mutta toivottavasti ystävyys kestää.
Lavjuu peipsoni<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti